Kun peliasulla ratkaistaan Suomenmestaruus
Peliasut puhuttavat. Kun Huuhkajat matkasivat ensimmäistä kertaa EM-kisoihin keräsi uusi pelipaita paljon huomiota. Jotkut ulkomaalaismediat kehuivat paitaa vuolaasti ja osa rankkasi sen jopa kisojen tyylikkäimmäksi.
Jonkin verran soraääniäkin kuului, pitkälti kotimaasta. Jääkiekon liigassa keskustelu kääntyy yleensä peliasun sponsorimainoksiin ja siihen, kuinka peliasusta saisi mahdollisimman tyylikkään sponsorimainoksista huolimatta. Ja vuosittain eri julkaisut rankkaavat tyylikkäimmät peliasut maailmalla ja meillä Suomessa.
Peliasun visuaalinen ilme on tietenkin makuasia ja makuasioista on tunnetusti vaikea kiistellä. Joidenkin mielestä peliasussa tärkeintä on tyylikkyys, toisten vaakakupissa painaa peliasun merkki kun taas toiset arvostavat kestäviä materiaaleja tai kotimaisuutta. Kaikkia on vaikea miellyttää.
Teamprint kuitenkin tuntuu onnistuneen löytämään salaisen reseptin, joka miellyttää suurinta osaa asiakkaistaan. Teamprintillä valmistuu nimittäin täysin kotimainen, markkinoiden tyylikkäin ja toimitusvarmin yksilöity peliasu!
Teamprint on kotimainen yritys, jonka työntekijöillä on pitkä kokemus peliasujen valmistuksesta. Peliasut ovat Teamprintin intohimo, ja se myös näkyy lopputuloksissa.
”Suunnittelemme peliasuja, joilla on merkitystä seuralle ja jotka koskettavat pelaajia, seuratoimijoita ja seuran faneja”, Teamprintin yrittäjä Niklas Byskata kertoo. ”Tuomme seuran brändin ja perinteet peliasuun. Tämä onnistuu koska osallistutamme seuran vastuuhenkilöt peliasun suunnitteluun.”
Teamprintillä ammattitaitoiset graafikot suunnittelevat yksilöidyn peliasun seuran strategiaan ja identiteettiin perustuen. Rajoitteita ei peliasun visuaalisessa ulkonäössä ole vaan kaikki värit ja kuviot ovat mahdollisia. Tavoitteena kerrotaan aina olevan se, että asiakas sanoo ”vau” nähdessään peliasun. Lisäksi sponsorimainosten paikat ovat suunniteltu tarkalla silmällä niin, että ne eivät häiritse tyylikästä lopputulosta.
Teamprintin peliasut valmistuvat alusta loppuun Kokkolassa Teamprintin tehtaalla. Käytetty kangas on kierrätettyä polyesteriä ja peliasut valmistetaan sublimaatiotekniikalla.
Yksinkertaistettuna sublimaatiotekniikka tarkoittaa, että peliasu, sen värit, kuviot, nimet, mainokset, numerot ja logot, tulostetaan digitaalisesti ensin paperille. Tämän jälkeen väri siirretään sublimaatiokoneen lämmön kautta suoraan paperilta kankaaseen niin, että värit ikään kuin liukenevat siihen kovassa kuumuudessa.
Sublimaatiopainatus mahdollistaa sen, että peliasun logosta, numerosta, nimestä ja mainoksista ei tule lisäkustannuksia. Kun hankit peliasun Teamprintiltä on peliasun hinta siis aina sama riippumatta painatusten määrästä.
”Käytämme peliasujen suunnitteluun ja materiaalien valintaan paljon aikaa. Laadukkaat lajeihin sopivat kangasmateriaalimme ja sublimaatiopainatus takaavat peliasujen kestävyyden ja antavat erinomaisen kirkkaat värit peliasuille. Lisäksi painatukset eivät voi irrota sillä ne ovat osa asua”, Byskata selittää.
Toimitusvarma Teamprint
Monesti seurat kamppailevat peliasujen kohdalla pitkien toimitusaikojen kanssa ja ongelmaksi nousee myös se, miten toimitaan lisätilausten kohdalla tai kun peliasu poistuu toimittajan valikoimasta.
Teamprint on tuonut markkinoille ainutlaatuisen palvelumallin. ”Me suunnittelemme seuralle yksilöidyn peliasun jo tarjousvaiheessa ja suunnittelun varrella esittelemme seuralle todenmukaisia havainnekuvia. Seura hyväksyy aina vedoksen ennen valmistusta. Koska peliasu valmistuu omassa tuotannossamme hallitsemme koko valmistusprosessin ja voimme taata nopean toimituksen, myös yksittäisten lisätilausten kohdalla. Seurasi peliasu ei koskaan lopu varastostamme tai poistu mallistostamme. Päihitämme tunnetuimmat peliasujen tuotemerkit toimitusvarmuudessa kirkkaasti”, Byskata lupaa.
Lisäksi Teamprint valmistaa ilmaiseksi yhteistyöseuroilleen verkkokaupan, josta peliasut tilataan nopeasti ja helposti vaikka pelikentän laidalta tai kotisohvalta - aina kun tarve iskee. Palvelu on loppuun asti hiottua.
”Jos peliasulla ratkaistaisiin Suomenmestaruus olisimme takuulla ykkössijalla”, Byskata vitsailee. ”Peliasumme ovat laadukkaita, kotimaisia ja suunniteltu ja valmistettu intohimolla. Teamprintin peliasu ei takuulla jätä kylmäksi!”
Lue lisää Teamprintin peliasusta osoitteessa: https://www.teamprint.fi/peliasut

Täysin yksilöity peliasu

Sublimaatiopeliasun edut